Skip to content

Kerhomatka Pietariin

Suunnittelemme matkaa Pietarin Siviili-ilmailuakatemian simulaattorikeskukseen 4.-6.12. Tarkoituksena on tutustua Akatemian toimintaan ja varsin mielenkiintoisiin venäläisten koneiden simulaattoreihin sekä tietenkin päästä lentämään eri simulaattoreilla, esim. B737-700 NG, AN-2, C172 G1000, YAK-18. AN-26, Tu-134 yms. Paikan päällä esittelijöinä toimivat kerhomme jäsenet, jotka työskentelevät nimenomaan ko. simulaattoreiden parissa.

Koska simulaattoreita on rajattu määrä, myös matkalle lähtevän ryhmän koko on rajattu; kahdeksan ensimmäistä ilmoittautunutta pääsee mukaan. Matkat pyrimme järjestämään yksityisellä minibussilla ja majoituksen siten, että ei mennä kalleimpaan paikkaan, mutta siisteydestäkään ei tingitä. Annamme tästä tietoa myöhemmin. Kuljetusten ja majoituksen ohella viisumista tulee hieman lisäkuluja. Pietarin kauniissa kaupungissa on paljon muutakin katseltavaa, joten oheisohjelmaakin on mahdollista järjestää.

>> Ilmoittautuminen on täynnä, mutta varasijoille otetaan vielä nimiä <<

Lisätietoja matkasta saa Antti Kähöseltä.

Aihe: Jäsenuutiset, Tapahtumat.