Skip to content

Lentäminen ulkomaille

Ulkomaille lentäessä tulee ottaa huomioon mahdolliset laskeutumis- ja navigointimaksut. Pääasiallisesti navigointimaksuja ei mene alle 2000 kg ilma-aluksilta reittiosuudelta  Nämä kulut maksetaan yleensä luottokortilla tai käteisellä määränpäässä briefingissä, lentokenttien henkilökunta on ystävällistä ja neuvoo asiassa tarvittaessa. Kannattaa huomioida että monesti kentällä on useita toimijoita ja maksuja laskeutumisesta menee usein 2-3 eri taholle, joista osa saattaa laskuttaa jälkikäteen.

Koneen tankkaus ulkomailla taas kuuluu kerhon tuntihintaan – mutta koneiden käsikirjojen välissä olevat polttoainekortit eivät välttämättä ole käypää tavaraa. Kannattaa varautua varmuuden vuoksi maksamaan tankkaus omalla (visa/mastercard) kortilla ja ottaa tankkauksesta kuitti – saat sitä vastaan polttoainelaskun hinnan takaisin kerholta tehtyäsi kulukorvaushakemuksen.

Muista myös tehdä kirjallinen lentosuunnitelma aina ulkomaille suuntautuvia lentoja varten, se tulee tehdä tuntia ennen valtakunnan rajan ylittävää lentoa. Schengen-sopimuksen piiriin kuuluu iso osa lähialueen valtioita, joten tämä onkin ainoa muodollisuus mitä rajan ylitystä varten usein tarvitaan. Huomiota kannattaa kuitenkin kiinnittää alueisiin, jotka eivät kuulu EU:n tulli- tai veroalueeseen (Ahvenanmaa, Sveitsi jne.), jolloin tullimuodollisuudet tulee huomoida erikseen. Näihin tarkemmat ohjeet saat tullilta, jonka yhteystiedot löytyvät AIP:sta Ei muuta kuin nokka kohti horisonttia 🙂

Kannattaa myös tulla käymään kerholla kerhoiltoina. Paikalla on usein kokeneita matkaajia joilta saa vinkkejä kentistä ja reiteistä.

Vesialueiden ylitykset

Kerhon koneisiin on jokaiselle istumapaikalle olemassa hiilidioksidipatruunalla varustetut kelluntaliivit (ns. paukkuliivit).

Lennon suunnittelu

Lento tuntemattomaan kohteeseen vaatii aina hieman enemmän suunnittelua.

Kohde

Ensin on hyvä valita kohde, tai alue jonne on tarkoitus suunnata. Ja etsiä alueen lentokentät kartasta. Mikäli kohde on tarkka kuten esimerkiksi Kaunas voidaan suunnittelu tehdä sen alueen kenttätarjonnan pohjalta. Toinen vaihtoehto on todeta että johonkin etelään sään mukaan, jolloin suunnitteluvaihe on huomattavasti työläämpi kun kenttiä joutuu etsimään kymmeniä, toisaalta se tarjoaa joustavuutta.

Kaunasissa on kaksi lentokenttää – Malmin kaltainen pienkenttä että isompi kansainvälinen lentokenttä. Kansainvälinen kenttä on kalliimpi (laskeutuminen noin 120 eur kaikkinensa, lisävuorokaudet noin kympin kpl 2021), mutta se tarjoaa paremmat aukioloajat ja jettiä polttoaineeksi. Kevyemmälle liikenteelle suunnattu kaupunkikenttä on oiva vaihtoehto ellei tarvitse isomman kentän palveluja ja onhan se myös lähempänä keskustaa.

Joka tapauksessa kannattaa tarkistaa kummankin kentän NOTAMit ja supplementit ja varautua menemään kumpaan tahansa. Mikäli NOTAMeissa mainitaan esim rullaustien sulkemisesta, kannattaa tarkistaa kenttäkartasta onko kyseessä kentän ainut rullaustie, jonka sulkeminen vaikeuttaa merkittävästi rullaamista pois kiitotieltä. Kentän karttoihin on muutenkin hyvä tutustua jo tässä vaiheessa ja lukea myös kentän AIP:n tekstisivut mahdollisten paikallisten rajoitusten osalta. Tämä voi tuntua aluksi raskaalta, mutta muutaman harjoituksen jälkeen niistä alkaa löytämään olennaiset asiat nopeasti. Kohdekentäksi voi ottaa ainoastaan kenttiä, joiden soveltuvuuden ja aukiolon on varmistanut ennen lähtöä.

Mikäli kentällä (ja mahdollisella handling-yrityksellä) ei ole hinnastoa sivuillaan, kannattaa kentälle soittaa ja samalla tiedustella muutenkin saatavuutta – esimerkiksi pysäköintitila on välillä kortilla, varsinkin jos kenttä ei ole tottunut käsittelemään pieniä koneita tehokkaasti, vaan pysäköintisuunnittelussa varaa sille yhtä paljon tilaa kuin A320:lle.

Maksut voivat erityisesti handlingin osalta olla mitä tahansa 5 – 500 euron väliltä, ja varsinkin yläpään hintoihin on monesti saatavissa alennuksia ja niissä on neuvotteluvaraa. Neuvottelut on yleensä helpompi käydä ENNEN kuin palvelun on ottanut käyttöönsä, joten ennen lentoa tehdyllä puhelulla voi säästää satoja euroja.

Reitti

Reitin suunnittelu kannattaa karkealla tasolla tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin ja tunnistaa eri reittivaihtoehdot. Tiedostaa sektorikorkeudet (pilvet 4000 jalassa voi olla ongelma mikäli sektorikorkeus on 4500 jalkaa), ilmatilarakenne ja -luokitus. On hyvä huomioida myös vesistöt, haluatko varmasti pitkän vesistöylityksen? Vaikka säädösteknisesti VFR-lennolle ei tarvitsisi reitti- tai määrävarakenttiä, kannattaa kuitenkin lento suunnitella niin, että tietää mihin voi kääntyä esimerkiksi sään yllättäen heikentyessä. Erityisesti jos lento tapahtuu yöaikaan, on soveltuvia lentokenttiä melko vähän.

Ennen lennon suorittamista tulee tarkistaa reitin vallitseva ja  ennustettu sää ja suhteuttaa se valitun reitin vaatimuksiin mm. sektorikorkeuden ja ilmatilarajoitusten osalta. Erityisesti sotaharjoitukset voivat rajoittaa ainakin suunnitteluvaiheessa valittavia lentokorkeuksia huomattavasti.

Polttoainelaskelmat on myös hyvä tehdä tarkkaan ja pyrkiä varautumaan siihen ettei kohdekentälle pääse tai sieltä ei ennakkotiedoista poiketen saakkaan polttoainetta, ainakaan toivotussa aikataulussa.

Lentosäännöt ja muut määräykset

Nykyisin EU:n alueella on voimassa SERA, joka yhtenäisti säännöstöä ja teki lentämisestä helpompaa. On kuitenkin olennaista tutustua erityisesti niihin kohtiin, mistä maakohtaisesti voidaan poiketa. Esimerkiksi monissa maissa VFR lentäminen yöllä on kiellettyä.

Kohteita

Viro

Viro on Malmilta käsin mainio matkakohde – jo lyhyen matkan päässä on paljon nähtävää.  Tallinnassa on suuremmat laskeutumismaksut kuin esim. Saarenmaan kentillä – muita suosittuja kohteita on perinteisesti ollut mm. Kärdla, Kuressaare ja Pärnu – onpa kerhon kalustolla käyty myös esim. pienellä Ruhnun ja Kihnun saarilla.

Viron AIP | Eestin VFR-kartta PDF-muodossa

Ruotsi

Ruotsissa on pitkä ilmailuhistoria ja kenttiä löytyy runsaasti. Suosittuihin kohteisiin kuuluu mm. Visby ja Västerås. Kannattaa myös tarkistaa paikallisen ilmailukerhon nettisivut. joilla saatetaan mainita tavoista saada alennusta laskeutumismaksusta olemalla ilmailukerhon vieraana.

Ruotsin lennonsuunnittelu

Latvia

Riika on ollut myös suosittu matkakohde – onhan se vilkas Eurooppalainen kaupunki parin tunnin lentomatkan päässä, ja monen kesälomalentoreissun yhtenä etappina. Riian kansainvälisen lentoaseman (kalliit laskeutumismaksut) lisäksi vielä lähempänä kaupunkia on Riian vanhempi lentokenttä Spilve. Spilven virallinen tilanne on vaihdellut melko tiheästi, joten kannattaa tarkistaa kentän sivut. Vuonna 2021 kenttä oli PPR ja PPR:n vastauksena sai lentosuunnitelmaan merkittävän numeron. Spilven osalta on tärkeää seurata lähestymismenetelmiä erityisen tarkasti.  98e5 polttoainetta saa viereiseltä huoltoasemalta.

Latviasta löytyy myös rantakohde Liepaja, jonka kentän toiminta on vilkastunut Air Balticin lentokoulun ja huollon laajennettua toimintaa kentälle.

Latvian AIP

Liettua

Suosittuja kohteita on esimerkiksi hiekkarannastaan tunnettu Palanga, Klaipeda josta lyhyt matka Kuurinkynnäkselle sekä Kaunas, jossa  eräänlaisella AFIS-palvelulla varustettu yleisilmailukenttä S.Darius and S.Girėnas (Aleksotas). Hieman kalliimpi on Kaunasin kansainvälinen lentokenttä, joka on suositeltava vaihtoehto jos meinaa pysähtyä pidemmäksi aikaa tai tarvitsee JET-A1 tankkausta.

Eurocontrol AIP-palvelu

Euroopan ilmatilasta vastaava yhteistyöelin Eurocontrol tarjoaa lentäjille käyttöön palvelun josta löytyvät pdf-muodossa jäsenmaiden ilmailukäsikirjat (AIP). Palvelu vaatii ilmaisen rekisteröitymisen. Tämän lisäksi Eurocontrolin sivuilta löytyy linkkilista suoraan jäsenvaltioiden omiin AIP-palveluihin.

Eurocontrol Login | Eurocontrolin linkkilista

Vinkkejä ja kommentteja tämän sivun sisällöstä odotetaan innokkaasti vastaan osoitteessa webmaster@mik.fi.